Tankin Tinaus

Ohjeita erinäisiin Monkeyn huolto-toimenpiteisiin. Vain rekisteröityneille käyttäjille.
Osmo_
Moderaattori
Viestit: 1478
Liittynyt: 29.03.2009 18:08
Paikkakunta: Huittinen/Ilmajoki

Tankin Tinaus

Viesti Kirjoittaja Osmo_ »

Tässä oppaassa käydään läpi pikaisesti professionaalimpi tapa kittaukselle. Eli tinaus. Hieman haasteellisempi mutta pinnan voi myöhemmin hiekkapuhaltaa. Ja pinnan työstäminen on huomattavasti helpompaa mutta hitaampaa. Tässä oppaassa olen käyttänyt lommoista tankkia havaintomallina.
Kuva
Kuva tarpeista jotka tarvitset. Väh. 175W kolvi, raspi, viila, tinaa, santapaperia (180), CRC Leak Finderiä ja koukkupäinen piirtopiikki (sama millä hammaslääkäri tökkii reikiä)

Ja sitten päästään alkuun. Aivan ensimmäiseksi maali hiotaan pois tinattavalta alueelta sillä tina ei tartu maaliin.
Kuva

Sitten roiskataan Leak Finderiä vuotokohtaan, puhalletaan bensaletkuun ja katsotaan että mistä kohtaa kuplia nousee. Näihin kohtiin joista kuplia nousee, tökitään piirtopiikillä.
Kuva

Seuraavaksi aletaankin jo tinaamaan reikiä. Eli kolvi lämpiämään. Sitten tinataan niinkuin johtoja. Itse olen suosinut laittaa ensin tinaa reiän reunoille. Sitten aina enemmän reunoille ja sitten lopuksi kuningasklomppi keskelle.
Kuva
Kuva

Tämän jälkeen onkin jo viimeistelyn vuoro. Ensin kaavitaan raspilla, mutta älä missään nimessä paina raspia, vaan anna sen liukua omalla painollaan eestaas. Tässä vaiheessa jätä pinta vielä hieman koholle. Sitten viilataan. Vieläkin pintaa saa jättää koholle. Lopuksi santapaperilla jolla kohot hiotaan poies.
Kuva

Sitten katsotaan että hiottiinko pintaa puhki. Leak Finderiä tinattuun kohtaan ja reipas puhallus bensahanaan. Jos nousee kuplia, niin silloin on reikä. Tinaa siihen kohtaan reilusti vaan ja viilalla matalaksi. Toista tätä niin kauan että tankki on tiivis. Sitten maali päälle.
Tinattu kohta näyttää tältä:
Kuva

Tietoa erilaisista tinoista:
*Normi 1mm juotostina on hieman vaikeaa käsitellä koska se sulaa ''liian'' helpolla mutta tarttuu pieniinkin paikkoihin.
*Paksu 1.5mm juotostina on helppoa käsitellä koska se ei sula ihan niin helposti. Siinä on niin paljon juoksutetta ja lyijyä ettei se mene ihan joka rakoon.
*Bera-Super -tankotina on todella hyvää tinaa jos täytyy paikata lommoja tai siistiä autosta hitsisaumoja. Se tarvitsee Bera-Fix -nimistä pohjstusainetta jota myydään puolen kilon purkeissa.

Devil kiittää ja kumartaa.
Viimeksi muokannut Osmo_, 02.06.2010 16:31. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Foorumin säännöt. Lue.
International 584 '81+Solid 2100, International 784 TA 4X4 '79, Nuffield 4/65 '67, Toyota Avensis '97, Honlei '04

EX. Devil, nyk. Osmo_
Grimnir
Moderaattori
Viestit: 2229
Liittynyt: 25.07.2008 23:47
Paikkakunta: Tampere

Re: Tankin Tinaus

Viesti Kirjoittaja Grimnir »

Mua onkin aina kiinnostanu miten toi tarkemmin sitten tehää, no nyt sai edes jonkinlaisen kuvan tästäki operaatiosta, kiitokset siitä (Y)
- Arguing on the internet is like the special Olympics... even if you win, youre still retarded.
kurri
Aktiivikäyttäjä, Vuoden Foorumilainen 2008
Viestit: 3432
Liittynyt: 01.02.2008 18:16
Paikkakunta: Akaa

Re: Tankin Tinaus

Viesti Kirjoittaja kurri »

yks varsin informatiivinen aihe kitin korvikkeena käytöstä on tässä:
http://finnbikers.fi/foorumi/index.php?topic=1022.0

Oli joku muukin hyvä linkki minkä taisin tänne jo joskus heittää mut ny en löytäny.

Löyty yks näppärä vinkki myös samalla googletuksella:
-TH- @ Overdrive.fi kirjoitti:polttoainetankin oikaisu on viisain tehdä siten että "tinaa" koritinatangon oikaistavaan kohtaan ja tangosta liukuvasaralla vetelemällä oiotaan ruttu pois. koskaan ei tulisi käyttää ns. vetonauloja bensatankin oikomiseen, koska naulat hitsautuvat yleensä tiukkaan ja hitsatessa peltiin palaa pienen pieni huokonen....bensa tulee takuuvarmasti läpi jonkun ajan kuluttua. Tinatankoa käytettäessä ei pellin rikkoutumisesta ole yhtä suurta vaaraa. Lopuksi kun rutut on oiottu, tinatanko on helppo sulattaa irti.
Yleensä keinoa käytetään moottoripyörien tankkien ehjäämiseen, mutta toimii se samalla tavoin muissakin . Kannattaa muistaa pestä, huuhdella ja tuulettaa tankki HYVIN , ennen kun liekkä vie lähellekkään...
Lauhdutin kuuluu jääkaappiin!

Jos mulla ois mäyräkoira, sen nimi ois Dax.
Velho
Moderaattori
Viestit: 408
Liittynyt: 05.06.2008 12:34
Paikkakunta: Lahti

Re: Tankin Tinaus

Viesti Kirjoittaja Velho »

Tankin tinailun harjoittelua suurella tunteella ja pienellä taidolla...
Kuva

Ainoa hankaluus tässä tuntuu olevan tuon tinan tarttuminen ja saaminen reiän kohtaan.
Osmo_
Moderaattori
Viestit: 1478
Liittynyt: 29.03.2009 18:08
Paikkakunta: Huittinen/Ilmajoki

Re: Tankin Tinaus

Viesti Kirjoittaja Osmo_ »

Vähän pieni kolvi tuppaa olemaan kyllä. Tarvis olla väh. 125w
Foorumin säännöt. Lue.
International 584 '81+Solid 2100, International 784 TA 4X4 '79, Nuffield 4/65 '67, Toyota Avensis '97, Honlei '04

EX. Devil, nyk. Osmo_
ihmehiippari
Viestit: 445
Liittynyt: 20.05.2011 22:14
Paikkakunta: Kajaani

Re: Tankin Tinaus

Viesti Kirjoittaja ihmehiippari »

Jep, näihin tinahommiin pitää hakea joko isoin mahdollinen kolvi, tai töhö. Ei tommosella elektroniikkajuottimella tee näissä hommissa mitään. Vähän sama ku rapsuttelisi tankista maalia pois hammastikulla.
Viimeksi muokannut ihmehiippari, 26.09.2011 21:51. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Velho
Moderaattori
Viestit: 408
Liittynyt: 05.06.2008 12:34
Paikkakunta: Lahti

Re: Tankin Tinaus

Viesti Kirjoittaja Velho »

ihmehiippari kirjoitti:Vähän sama ku rapsuttelin tankista maalia pois hammastikulla.
:)
Itse asiassa olo oli juuri tuollainen.

.. jonkinlaisen sauman sinne aikaiseksi sain kuitenkin, kun kunnolla tinaa pistin ja siistin lopuksi. Kolvi kaupoille tässä kuitenkin pitänee mennä, kun tuo ei ole ainoa tankki.
sataKYBÄ
Viestit: 126
Liittynyt: 08.05.2012 20:06

Re: Tankin Tinaus

Viesti Kirjoittaja sataKYBÄ »

bensat vaan tankista pois ja tinaamaan ? ettei tarvii venailla että bensa hgaihtuu
Ex. Jinchgen Monkey,Honda Monkey,Fude,Suzuki Pv,Pitpro standard,Suzuki pv 50cc
Nyk. Rieju rrx,Jincheng manki,Jincheng Sudoku
Vastaa Viestiin