Honda Monkey -91 Tuttifrutti ”paranneltu orkkis” -projekti

Monkey-projektit.
Alueen säännöt
Ohjeet kuvien lisäämiseen!
Hondamie5
Viestit: 11
Liittynyt: 03.01.2017 18:21

Honda Monkey -91 Tuttifrutti ”paranneltu orkkis” -projekti

Viesti Kirjoittaja Hondamie5 »

Kaikki alkoi lokakuussa 2016, kun näin isästäni kuvan, jossa oli myös hänen vuoden -88 sinivälimalli manki. Noh, tämän jälkeenhän minun piti myös saada manki, ja nimenomaan -87-99 vuotinen Honda, projektikunnossa oleva sellainen, jotta saisi itse opetella rakentamaan oman mopon. Ensimmäiseksi tietinkin yritettiin etsiä isän vanhaa vuonna -94 myytyä mankia. Rekisterinumeroa ei tiedettty, mutta kun trafiltakaan ei löytynyt kyseistä mopoa hänen omistamistaan ajoneuvoistaan, eikä hänen isältäkään, homma kaatui siihen. Oli siis löydettävä jokin toinen aihio ja ainoat kriteerit olivat halpa hinta, paperit, Hondan oma kone mukana ja väri ei saa olla punamusta, ei siinä ihan hieno väri, mutta melko yleinen ja halusin olla erilainen lapsi :D .

Huhtikuussa 2017 oli foorumille tullut ilmoitus projektikuntoisesta paperillisesta vuoden -91 tuttifrutti mankista. Äkkiä myyjälle viestiä ja lisätietoja kyselemään ja hintaa tarjoamaan. Ongelma oli se, että manki oli liian kaukana, mutta loppuenlopuksi homma hoitui siten, että isän kaveri joka oli kesällä matkalla Lappiin lupautui ottamaan mankin kyytiin. Kaupankäyntikään ei sujunut ongelmitta, oli sovittu tavaramäärä ja hinta sille, mutta osa osista oli kuulemma myyty ja hinta pysyi samana, kun ei enään myyjää saatu kiinni. Tuli siis maksettua hiukan liikaa, mutta ei anneta sen masentaa, olenpahan aidon Hondan omistaja.

Saatinhan se mopo viimeinkin tänne Etelä-Suomeen ihan onnistuneesti. Kuva heinäkuulta, kun olen nostanut mankin pois autosta:Kuva

Aluksi tuli huomattua tietenkin joidenkin osien rujo kunto, pakoputkeen joku joskus hitsaillut jotain, rungosta kadonnut esim. Ohjausstoppari ja takavalon korvake, magneetonkoppakin oli saatu rikottua joskus ja yritetty korjata kemiskillä. Positiivisina puolina voidaan sanoa se, että alkuperäinen, nimenomaan tämän vuoden Keihinin kaasari löytyy (PAO2D) ja mukana tuli kuulemma ”brand new” 72cc setti, mutta siinäkin pytty ruosteessa.


Tähän mennessä olen ainoastaan saanut ostettua joitakin osia kuten tankin, takavalon rautoineen, Heidenau kumit ja levykeulan. Ja onhan sitä tullut ostettua vahingossa 2 kpl puolarin takakeskiöitä, jotka ei tietenkään sovi uuteenmalliin. Ja rikkinäinen takavalon muovi tullut ”entisöityä” :
Kuva
Kuva

Myyjän huonot kuvat, kai noista jotenkin selvää saa kunnosta. Tässäpä kuva nykytilanteesta:
Kuva

Aikaa siis korttiin enään reilut puolitoista kuukautta, eli kiirehän tässä tulee, kun en ole aloittanutkaan projektia vielä kunnolla. Tällähetkellä mopo näyttää tältä: Kuva

Ja osat joita on tullut haalittua ja osa tuli rungon mukana: Kuva
Kuva Kuva

Suunnitelmana siis hiekkapuhaltaa ja maalata koko mopo, orkkisväreihin tietysti. Tekniikaksi tulee 72cc yläkerta Hondan alakerralla, 9mm Keihini, jokin putki täytyy tehdä tai ostaa ja välit vaihtuu joihinkin, en tiedä vielä mihin. Ei siis mikään hirmu raketti tulossa, sellanen että mukava tehdä ehkä vähän pitempääkin matkaa ja vähän kikkailla. Tämähän on paranneltu orkkis, joten tähän on tulossa levykeulaa, koroiskaria, kasireikäset aluvanteet ja jotain pientä. Lopputuloksen pitäisi olla jotakin tällaista: Kuva
Kuva otettu netistä

Alkuperäisosat pidän itselläni, todennäköisesti en myy mankia koskaan, vaan säilytän mopoiän jälkeen ja entisöin myöhemmin. Osapuutteina on vielä takakeskiö, mittari, toinen kasireikänen vanne 3.50 tai 3.75 leveä, 310mm iskarit, Diamond umpio ja ainakin tarakka, sekä Ooracingin rätätätä nappirajotillinen cdi boxi. Jos jollain olisi kyseisiä osia tarjota niin saa laittaa yv:tä.

Sitten kysymyksiä: Mikä on rungon ja muiden pinkkien osien värikoodi? Sellainen jota löytyy maalikaupoista. Mitenkä tehdä 12 v sähköt, mitä kaikkea tarvitsee?

Yritän aktiivisesta muistaa aina päivitellä tätä topiccia, viimeistään silloin, kun mopo on saatu kasaan. Tavoitteena tosiaan saada valmiiksi ennen 17.4. Toivottavasti saan nyt jotain pientä motivaatiota tämän kirjoitettuani :) . Tuleepahan jotain asiaa foorumillekin välillä.

Kommenttiakin saa antaa ja kysymyksiin vastata.
TurboRider
Viestit: 81
Liittynyt: 30.11.2015 16:58

Re: Honda Monkey -91 Tuttifrutti ”paranneltu orkkis” -projek

Viesti Kirjoittaja TurboRider »

Asiallisen oloiset suunnitelmat! (Y) 12v sähköihin tarttet jännitteensäätimen, 12v polttimot, ja mahdollisesti töötin ja akun jos nämä pyörästä löytyy.
Ammattilaisia ovat ne ketkä eivät koskaan luovuttaneet.
Hondamie5
Viestit: 11
Liittynyt: 03.01.2017 18:21

Re: Honda Monkey -91 Tuttifrutti ”paranneltu orkkis” -projek

Viesti Kirjoittaja Hondamie5 »

Asia selvä, kiitos!

Ja sitte taas ite mopoon, jälkeenpäin ostettua huonokuntoista tankkia on tullut hiottua ja mietittyä, että miten saisi vanhat kitit järkevästi pois. Sitten kun on saanut kitit pois niin pystyykö tota oikomaan mitenkään? Aika paljon tekemistä kyllä yhessä tankissa. Tankin korkissakin on siinä keskellä lommo, voiko sitäkään oikoa?
Kuva
Kuva
Ja 72cc sylinteriin tein 49cc merkinnät perinteisesti tekemällä steariinistä muotin ja kemiskistä merkinnät:
Kuva
Kuva
Kuva
Ja tämä tuli tehtyä noin kolmeen kertaan, koska ensimmäisellä kerralla oli liikaa kovetetta kemiskin seassa ja merkinnät olivat heikot ja rikoin ne vahingossa :D Toisella kerralla taisi olla muotti vähän huono, kun merkinnöistä tuli melko surkeat. Kuvat on ensimmäisestä kokeilusta. Mutta saatinhan sitä loppuenlopuksi ainakin jonkunlaiset merkinnät tehtyä:
Kuva
Toivotaan ettei poliisisetä huomaa, että on itsetehdyt.

Kiinalaisesta penkinpehmusteesta tuli myös tehtyä järkevämmän näköinen. Ei mitään kuppipenkkiä sentään, mutta vähän semmonen kaareva, niinkuin orkkispenkki, eikä semmonen ihan tasanen. Kuvaa ei siitä ole, näyttää niin kauhealta ilman päällistä.

Ei tässä muuta, hieman lyhyt postaus, kun ei ole tosiaan tullut tehtyä mitään. Olen vieläkin niitä aloituspostauksessa lueteltuja asioita vailla, että jos jollain on ylimääräsenä niin tarjotkaa ihmeessä.

Ensi kertaan.
KonstaR
Viestit: 9
Liittynyt: 07.02.2018 22:48
Paikkakunta: Kuurtanes Viikates ja Perkeles

Re: Honda Monkey -91 Tuttifrutti ”paranneltu orkkis” -projek

Viesti Kirjoittaja KonstaR »

Asialliset suunnitelmat! Täältä löytyy 320mm iskarit jos kelpaa?
Mitä isoompee vika, sen suuree leka!

-Baotian Monkey 72cc -08
-Derbi Senda Drd eXreme 50cc -11
-Gilera Smt 72cc -10
-Ford Sierra 2.0i -90
-Ford Sierra 2.3d -86
-Ford Sierra -93 Goes Y5B
-Ford Sierra -87 varaosa raato
Hondamie5
Viestit: 11
Liittynyt: 03.01.2017 18:21

Re: Honda Monkey -91 Tuttifrutti ”paranneltu orkkis” -projek

Viesti Kirjoittaja Hondamie5 »

Sori, en tarvii 320mm iskareita, multa kun löytyy jo 510mm levykeula. 320mm iskareilla on perä sitten ihan pystyssä, eikä ne taida edes mennä Hondan vakio swingiin :think: .
TurboRider
Viestit: 81
Liittynyt: 30.11.2015 16:58

Re: Honda Monkey -91 Tuttifrutti ”paranneltu orkkis” -projek

Viesti Kirjoittaja TurboRider »

Jotkut on tankkeja oikoneet laittamalla vettä täyteen ja pakkaseen, mutta tässä riskinä on että tankki voi revetä. Voisko lommoja saada painettua sisäpuolelta ja sillä tapaa suoristaa? Tai sit jos hitsivehkeet löytyy, niin lommoon voi hitsata tapin ja vetää lommon suoraksi. (Y) Kuumaliima voi periaatteessa toimia myös, jossei kauheen teräviä lommoja ole.
Ammattilaisia ovat ne ketkä eivät koskaan luovuttaneet.
Hondamie5
Viestit: 11
Liittynyt: 03.01.2017 18:21

Re: Honda Monkey -91 Tuttifrutti ”paranneltu orkkis” -projek

Viesti Kirjoittaja Hondamie5 »

Joo, tosta vedellä täyttämisestä olenkin kuullut, sitä en kuitenkaan uskalla kokeilla. Ei varmaan pysty painamaan sisäpuolelta suoraksi, niin vaikeeta. Hitsata en tankkiin rupea, voi käydä tankille huonosti. Mitä meinaat tolla kuumaliima jutulla?

Muuten projektin suhteen ei ole mitään tapahtunut, osia yritän etsiskellä. Takakeskiö täytys saada nopeesti, että pääsis hiekkapuhaltaa ja maalailee, joten jos jollain olisi nyt myydä uudenmallin takakeskiötä, niin laitathan YV:tä, kiitos.
TurboRider
Viestit: 81
Liittynyt: 30.11.2015 16:58

Re: Honda Monkey -91 Tuttifrutti ”paranneltu orkkis” -projek

Viesti Kirjoittaja TurboRider »

Kuumaliimalla tarkoitin, että kuumaliima tankoa sulatat lommokohtaan, ja tämän avulla koitat vetää lommon suoraksi, samalla periaatteella kuin tuo hitsaus menetelmä tapahtuisi. Tässä ongelmana on vain se että liima täytyis saada pysymään kiinni tankissa hyvin.
Ammattilaisia ovat ne ketkä eivät koskaan luovuttaneet.
kride97
Viestit: 444
Liittynyt: 26.12.2013 11:53
Paikkakunta: Uusikaupunki

Re: Honda Monkey -91 Tuttifrutti ”paranneltu orkkis” -projek

Viesti Kirjoittaja kride97 »

Hyvältä näyttää (Y) Tuttifrutti on hyvä väriyhdistelmä 8) Lommot kannattaa yrittää suoristaa, niin ei tarvitse laittaa niin paljon kittiä. Oman Hondani maalasia kaksi maalaamoa, joista ensimmäinen onnistui pilaamaan sen paikkaamalla lommot jollain massalla, ja se alkoi kupruamaan maalin alta. Tarakan saat tuolta tilattua ja on siisti (Y) https://www.kasaparts.fi/epages/kasapar ... oducts/192
Etutarakka ja takatarakka mankissa 6/5!

Menopelit: Honda "tavaramanki" vm.87
ex Saab 9-3 og 2.0t vm.2001
Hondamie5
Viestit: 11
Liittynyt: 03.01.2017 18:21

Re: Honda Monkey -91 Tuttifrutti ”paranneltu orkkis” -projek

Viesti Kirjoittaja Hondamie5 »

Kuva





Oho, onpas aikaa kulunut viime päivityksestä, täytyy varmaan hieman avata, että mitä tässä neljän kuukauden aikana on tapahtunut. Ongelmitta ei ole sujunut mikään. Aikaa on kulunut MTB-Enduron ja kouluhommien parissa, mitään ei ole ehtinyt.

Ihan ensimmäisenä porukka varmaan miettii väriä. Hommassahan kävi niin, että mulla meni hermot siihen tuttifrutin väriyhdistelmään, ei vaan sitten millään natsannut mieleen sopivaksi, oli aika vaikea kuvitella se tuttifrutti hienoksi. Mietin siinä hetken, että sinivällimallihan se ois törkeen makee ja osasyynä tähän saattaapi olla se oman isän mopo (Y) No, mitään osiahan ei oltu siinä vaiheessa vielä maalattu, eikä maaleja hankittu, eli ei muutakun sinivälimallin maalit, tarrat ja penkinpäällinen hankintaan. Tää kaikki tapahtu siis maalis- ja huhtikuun vaihteessa, paitsi maalien hommaus ja ite maalaaminen.

Osia sain osteltua pitkien etsiskelyjen jälkeen, UM takanapa ja vanne olivat vaikeimmat löytää. Toki uutena oli jo sitten pakko ostaa tiettyjä osia, pultteja, umpio, virtalukko, rattilukko, vanteen pultit, keulaan laakerit, iskarien kupumutterit, ketjut ja rattaat, sähkösarja, mittarinpyöritin, sekä kaiken maailman pikkuosaa, rahaa meni varmaan lähemmäs 500€. Nippon Seiki mittarin löysin ihmeen lailla käytettynä halvalla, samoin nyt löytyy Made In Japan koppia kolme, yksikään ei ole ehjä... Jalkatapit on jotkin kiinalaiset, johtuen siitä, että Hondan jalkatappirunko vaati hitsausta ja oikomista ihan liikaa ja siihen olisi pitänyt upottaa myös paljon rahaa. Lampunkoppa on ihan Stanleyn, sekin on korjattu. Tankkihan oli melko työläs, hyvä siitäkin tuli. Rungossa sitten vasta paljon korjailemista olikin, ihan kohtuullinen nyt. Keulakin koitui aika kalliiksi, akseli ja holkki on teetetty sorvarilla rosterista, makso 20€. Mittarinpyöritin piti myös ostaa uusi, vanhasta puuttui osaa. Keulaan on tottakai uusittu stefat, vanhat oli erittäin v**tumaiset saada irti. Jarru saatiin myöskin toimimaan, hiukan siinäkin oli laitettavaa. Jopa pölysuoja piti korjata, niitä ei saa mistään uutena, vanhasta puuttui pala. Homma hoitui liimaamalla kumin palanen siihen kohtaan. Keula toimii kyllä huonosti, varmaan ominaisuus. Takaiskareina on vielä puolarin iskarit, täytys ne 310mm iskarit saada hankittua. Sähköistä sen verran, että niitä ei ruvettu vielä ainakaan korjaamaan, rahaa olisi mennyt enemmän, kuin uuteen sarjaan, joten sellainen tuli hankittua. Putkena tällä hetkellä on Hondan oma, sillekin piti tehdä hiukkan kaikkea, että sai edes menemään. Sille on kyllä jotain tehty, ei ihan vakiolta kuullosta... Lokareina toimii valkoiseksi maalatut kiinalaiset, ei haittaa vaikka meniskin rikki. Kilventeline on tehty Land Rover Defenderin katosta :lol: , toimii. Tässähän on kans nyt ne 12V sähköt. Tekniikkanahan on nyt 72cc, kopio 9mm Keihin ja pipercross, väleinä 16-35. Ihan hauskan olosesti tuntuu vetävän. Ainoastaan runko, moottori, jarrukilpi, kahvarungot, penkinrauta ja -pehmuste, pakoputki, sivukoppa ja jalkatapit ovat niitä osia, joita tuli mopon mukana ja ovat käytössä. KAIKKI muu on ostettu erikseen muualta.

Seuraavaksi tietenkin mietityttää, että miten tässä kesti loppuenlopuksi niin kauan. Yksinkertaisesti se johtuu siitä, että MIKÄÄN osa ei ollut ehjä tai ei muuten vaan vaatinut laittoa. Enkä valehtele yhtään, kun sanon noin. Kalleimpana ja masentavimpana ongelmana oli kone. Silloin oltiin jo tässä vaiheessa:
Kuva
Eli nostettiin AJOSTA SUORAAN OTETTU KÄYNTIKUNTOINEN kone pöydälle ja eka asia mitä huomattiin oli vetoakseli, josta oli boorit mennyt. V**tu, että otti sillon päähän, oli jo melkeinpä konetta vailla koko mopo :evil: . Noh, vetoakseli tilaukseen ja sen jälkeen kone halki. Tämän jälkeen kävi ilmi, että nelosvaihteen rattaasta puuttu hammas, per**le. Onneksi Hondalta saa vielä kaikkia osia, piti kans vaihdeakseli (?) uusia, siitäkin oli booritukset menny. Nämä tapahtumat söivät miestä, oli kyllä v*tutuksen taso aivan uusilla korkeuksilla. Ja noitten pelkkien osien hinnalla ois saanu jo kolme kiinalaista moottoria :roll: Ei siinä, varmaan se oli suoraan ajosta otettu, kun oltiin todettu, että ei liiku enään, ja käyntikuntonenkin saatto olla. Muita ongelmia mitä tässä havaittiin oli se, että nokkaketjun kiristimen paikka oltiin hitsattu, ja nokkaketjun kiristin on puolarista... No se kuitenkin toimi, niin anto olla. Kytkinpuolen kasaus suju ongelmitta ja kytkin toimii, sinnekin piti muistaakseni tilata jotain pientä. Yläkerrankin kasaan laittaminen suju jopa ihan hyvin kans, ei ongelmaa, tiivisteet vaan piti tilata. Ilohan oli suuri, kun ekan kerran potkasin tän käyntiin, luonnollisesti ilman pakoputkea :D Hieman tippas öljyä jostain reiästä, faija kyllä tukki jo sen jollain. Yläkertahan oli se 72cc, kaasarina on kiinan kopio Keihin, sillekkin löytyy selitys: havaittiin siis aivan loppumetreillä, että Keihinistä puuttuu luisti, ajatuksena oli siis, että tilataan kopio ja otetaan siitä luisti Keihiniin, mutta ei sitten ruvettu mitään vaihtelemaan vaan laitettiin se suoraan kiinni. Nätisti se käy, on se vaan ihme vehje. Tää kaikki tapahtu siis about kuukausi sitten.

Sitten kaikkea muuta mitä on tapahtunut eli mopo on kilvissä, ei tarvinnut edes katsastaa. Ekat ajot suoritin 11.7. tunti ennen riparille lähtöä, ei ois voinu ilo olla suurempi, samana aamuna olin käynyt kusemassa teoriakokeen, meni nää mopokortti hommatkin ihan reisille tän mopon myöhästymisen ja 1.7. alkaen uuden ajokortti uudistuksen takia. Eli minun, opetuslupalaisen piti nyt käydä 4h autokoulussa. Sen lisäksi uudessa teoriakokeessa on 70 kysymystä, ei ole mikään helppo homma ollenkaan. Tänään pitäs mennä uusimaan, toivottavasti menis läpi.

Kaikkea mitä mopolle pitäisi tulevaisuudessa tehdä on: 310mm iskarit, tarakka (löytyy, täytyy kunnostaa), kunnon magneetonkoppa (täytyy kunnostaa), toinen putki ja ainakin mittarinvalo.

Ehkä tää rupee oleen tässä, yli vuos meni ja nyt on kaikkien hankaluuksien ja surun hetkien läpi päästy, erittäin hermoja raastava projekti ollut, kouluhommatkin kusahti ihan huolella, kun tän kanssa oli niin suuria ongelmia. Vielä sen kortin tarvis. Laitetaan loppuun vielä pari kuvaa:
Kuva
Kuva

Ensi päivitykseen!
Aleksanteri III
Viestit: 16
Liittynyt: 03.03.2017 11:00

Re: Honda Monkey -91 Tuttifrutti ”paranneltu orkkis” -projek

Viesti Kirjoittaja Aleksanteri III »

tuohan on ihan hieno mutta minkäs värinen tämän oikeasti pitäisi olla?
kride97
Viestit: 444
Liittynyt: 26.12.2013 11:53
Paikkakunta: Uusikaupunki

Re: Honda Monkey -91 Tuttifrutti ”paranneltu orkkis” -projek

Viesti Kirjoittaja kride97 »

Hienon ja tyylikkään mankin olet rakentanut (Y) Sinivälimalli on hyvä väritys ,jota näkee nykyään harvoin. Tuttifrutti orkkis väritys olisi ollut bueno, mutta tosin sen puuttuminen ei haittaa, koska tämä paranneltu orkkis (Y) Itsellehän näitä rakennetaan 8)

Kortti plakkariin ja baanalle 8)
Etutarakka ja takatarakka mankissa 6/5!

Menopelit: Honda "tavaramanki" vm.87
ex Saab 9-3 og 2.0t vm.2001
Vastaa Viestiin