Pumpon A1 "Kawasaki" Maisa
Alueen säännöt
Ohjeet kuvien lisäämiseen!
Ohjeet kuvien lisäämiseen!
Pumpon A1 "Kawasaki" Maisa
Laitetaas uus topikki pystyyn kun aiempi meni kelvottomaksi erään valitettavan päivitysjupakan yhteydessä. Ostin siis 2013 nettimoton halvimman 125cc Masain projektiksi ja alusta alkaen oli tarkoitus tehdä pyörä kerralla valmiiksi ja ulkomuodoksi oli tuleva Kawasaki look.
Pyörä oli aivan hintansa veroisessa kunnossa eli melkolailla ajokelvoton. Sähköt ei toiminut, kone kävi miten sattuu (imukaulasta oli unohtunut tiivisteet joten melkoisia imuvuotoja) ja ulkonäkö oli omaan silmään suorastaan hirveä.
Pyörähän alkaa nyt periaatteessa olemaan valmis mutta metriäkään sillä ei ole vielä tiellä ajettu. Pari kertaa kaasaria on säädelty ja pihan päästä päähän ajeltu mutta viime kesänä hieman motivaatio loppui kesken
Saapumiskunto
Heti ensimmäisenä koko pyörä purettiin osiin ja alkoi rungon muokkaus. Kaikkihan sen tietää että Masain emäputki on ihan väärässä asennossa joten sen rälläköin irti ja vaihdoin sopivampaan asentoon. Myöskin takaiskarin kiinnike meni uusiksi koska swingiksi tuli pidempi suoran mallinen swingi.
Kaikki valmiit rungon osat kävi Propinnalla pulverimaalauksessa ja väriksi tuli tietysti Kawasakin vihreä
Takaiskariksi tuli uusi DNM kun niitä sattui saamaan aikanaan 24mx poistomyynnistä varsin halvalla.

masai db125 + x määrä minikrosseja
masai a1--> http://www.monkeyt.net/keskustelu/viewt ... =3&t=21824
minikrossit--> http://www.monkeyt.net/keskustelu/viewt ... 30&t=19905

Re: Pumpon A1 "Kawasaki" Maisa
Komiaa komiaa, oiskos kuvaa kun värkki on pyörillään
Tän rakentamista seurasin ennenkin ja ois kiva nähä millane tästä on tullu.
Tän rakentamista seurasin ennenkin ja ois kiva nähä millane tästä on tullu.
Re: Pumpon A1 "Kawasaki" Maisa
joo määkin kaipaisin kuvaa nykykunnosta
Re: Pumpon A1 "Kawasaki" Maisa
Malttia malttia Kyllä sitä kuvaa nykykuosistakin tulee mutta käydään nyt tällaisella pikakelauksella projektin alkuvaiheita läpi
Vanteiksi tuli stompin pinnavanteet kokoa 12x2.15 eteen ja 12x3.00 taakse Keula tuli myös Briteistä ja pituutta on n. 730mm. Keulan sovitus vaati taas muokkauksia kun emäputken pituudesta puuttui 2cm ja alempaa t-palaa pitäisi vieläkin hieman muokkailla kun tällä hetkellä kääntyvyys loppuu keksen.
Koneeksihan tuohon tuli Jahnen kanssa kimpassa tilattu 172cc 4venttiili yx. Koneista heti ensimmäisenä purettiin yläkerrat ja sylinterit hiekkapuhallettiin ja vedettiin kuumankestomustalla. Koneen sovituksessakin oli kaikenlaisia ongelmia kun jarrupoljin ei meinannut mahtua paikoilleen, etulokari osui kanteen ja kaasariksi suunniteltu 30mm oko ei mennyt millään koneen ja tankin väliin
Vanteiksi tuli stompin pinnavanteet kokoa 12x2.15 eteen ja 12x3.00 taakse Keula tuli myös Briteistä ja pituutta on n. 730mm. Keulan sovitus vaati taas muokkauksia kun emäputken pituudesta puuttui 2cm ja alempaa t-palaa pitäisi vieläkin hieman muokkailla kun tällä hetkellä kääntyvyys loppuu keksen.
Koneeksihan tuohon tuli Jahnen kanssa kimpassa tilattu 172cc 4venttiili yx. Koneista heti ensimmäisenä purettiin yläkerrat ja sylinterit hiekkapuhallettiin ja vedettiin kuumankestomustalla. Koneen sovituksessakin oli kaikenlaisia ongelmia kun jarrupoljin ei meinannut mahtua paikoilleen, etulokari osui kanteen ja kaasariksi suunniteltu 30mm oko ei mennyt millään koneen ja tankin väliin
masai db125 + x määrä minikrosseja
masai a1--> http://www.monkeyt.net/keskustelu/viewt ... =3&t=21824
minikrossit--> http://www.monkeyt.net/keskustelu/viewt ... 30&t=19905
masai a1--> http://www.monkeyt.net/keskustelu/viewt ... =3&t=21824
minikrossit--> http://www.monkeyt.net/keskustelu/viewt ... 30&t=19905
Re: Pumpon A1 "Kawasaki" Maisa
hyvältä näyttää mutta onko tuo etukumi väärinpäin vanteella?
Re: Pumpon A1 "Kawasaki" Maisa
Siinäpäs onkin pähkäilyä minkä koneen tonne saa mahtumaan
Hiton nättiä on ainaki tulossa Ja omasta mielestä etukumi kuuluukin olla "väärinpäin"

Stunt Edition 80cc Manki!
Hyvää yritän, priimaa pukkaa tulemaan
Hyvää yritän, priimaa pukkaa tulemaan
-
- Viestit: 497
- Liittynyt: 10.02.2014 19:56
- Paikkakunta: Galapakos saari
Re: Pumpon A1 "Kawasaki" Maisa
Moottoripuolessa ei oo ainakaa haukkumista ja pärpätinki näyttää ajettavan näköseltä.
Persesilimä homma ton kaasarin kaas kyl, kääntölevyllä ehkä menis? pidennyspala imukaulaa , tankkia pitäs nostaa kyl liikaa jos yrittäs sillai
Persesilimä homma ton kaasarin kaas kyl, kääntölevyllä ehkä menis? pidennyspala imukaulaa , tankkia pitäs nostaa kyl liikaa jos yrittäs sillai
Re: Pumpon A1 "Kawasaki" Maisa
Tuo kaasutinprobleema taitaa olla jo hoidettu viitaten topicin kolmanteen kappaleeseen.
Innolla odottelen seuraavaa päivitystä ja kokonaiskuvia, varmasti suomen (maailman ) hienoimpia Masaita tulossa.

2 kpl kiinanmankia rakenteilla kesän ajoihin.
-
- Viestit: 44
- Liittynyt: 29.03.2014 21:52
- Paikkakunta: Oulainen
Re: Pumpon A1 "Kawasaki" Maisa
tankkiahan saa vähä muovailtua ku kuumailmapuhaltimella lämmittää ja painelee. ja tieteki jonkulainen siirtopala kaasuttimelle vielä nii pitäs passailla.
ja joo luin ylemmän viestin
ja joo luin ylemmän viestin
Masai DB 72cc
http://www.monkeyt.net/keskustelu/viewtopic.php?t=21195
http://www.monkeyt.net/keskustelu/viewtopic.php?t=21195
Re: Pumpon A1 "Kawasaki" Maisa
Eturengas on juu tavallaan "väärinpäin" kun se kuuluu eteen laittaa noin päin. Sama rengas taas kuuluisi laittaa taakse "oikeinpäin". Tosin ajattelemattomuuttani laitoin myös takarenkaan tuollail väärinpäin kuten eturenkaankin, nooh takarengas saattaa kadota savuna ilmaan hyvinkin pian kunhan ajelemaan pääsee Jälkikäteen ajateltuna olisin ehkä laittanut molemmat renkaan pyörimään oikeinpäin ihan vain ulkonäkösyistä.
Kaasarin sovitus ratkesi itsestään muita ongelmia korjatessa Masain alkuperäisessä tankissahan on vasemmalla edessä outo syvennys pienentämässä tilavuutta joten tilasin jonkun minikrossin yleismallin KLX-tankin, jonka myötä tankin tilavuus nousi melkein litralla. Uudessa tankissa oli myöskin sattumalta syvennys/kolo juuri kaasarin kohdalla ja Oko meni paikoilleen moitteettomasti uuden tankin kanssa.
Onkos täällä kukaan käyttänyt noita Oko:n 24-34mm litteäluisti kaasareita minkäänlaisissa yx koneissa? Ehkä suurin syy viime kesän motivaation katoamiseen oli se että kaasari tuntui melko hankalalta saada säätöihin.
Tosin tällähetkellä olen jo tavallaan luovuttanut (ainakin toistaiseksi) tuon Okon suhteen ja pyörässä on paikoillaan Molkt 26mm kaasari. Molktilla kone kävi heti ensimmäisellä yrittämällä paremmin kuin Okolla koskaan.
Kaasarin sovitus ratkesi itsestään muita ongelmia korjatessa Masain alkuperäisessä tankissahan on vasemmalla edessä outo syvennys pienentämässä tilavuutta joten tilasin jonkun minikrossin yleismallin KLX-tankin, jonka myötä tankin tilavuus nousi melkein litralla. Uudessa tankissa oli myöskin sattumalta syvennys/kolo juuri kaasarin kohdalla ja Oko meni paikoilleen moitteettomasti uuden tankin kanssa.
Onkos täällä kukaan käyttänyt noita Oko:n 24-34mm litteäluisti kaasareita minkäänlaisissa yx koneissa? Ehkä suurin syy viime kesän motivaation katoamiseen oli se että kaasari tuntui melko hankalalta saada säätöihin.
Tosin tällähetkellä olen jo tavallaan luovuttanut (ainakin toistaiseksi) tuon Okon suhteen ja pyörässä on paikoillaan Molkt 26mm kaasari. Molktilla kone kävi heti ensimmäisellä yrittämällä paremmin kuin Okolla koskaan.
masai db125 + x määrä minikrosseja
masai a1--> http://www.monkeyt.net/keskustelu/viewt ... =3&t=21824
minikrossit--> http://www.monkeyt.net/keskustelu/viewt ... 30&t=19905
masai a1--> http://www.monkeyt.net/keskustelu/viewt ... =3&t=21824
minikrossit--> http://www.monkeyt.net/keskustelu/viewt ... 30&t=19905
Re: Pumpon A1 "Kawasaki" Maisa
oliko sulla muuten takana 120 leveä kumi? rupesin vain miettimään että muistinko oikein kun siinä vanhassa topiikissä jotain noista kumeista sillon puhuit?
Re: Pumpon A1 "Kawasaki" Maisa
Säädöistä se vaan on kiinni. Okon se aito mali (made in taiwan) on paras keihin pwk kopio mitä tarjolla on, jopa jotkut japsit suosivat sitä. Ja Keihinin pwk on aika suosittu kaasutin ulkomailla eli kannattaa kokeilla eri neuloja ja suuttimia + suutinputkia jos ei meinaa säätöihin saada. Kaverilla oli 24mm oko 160cc yx:ssä ja hyvin löytyi runtua, myös litteäluisti teoriassa parempi kuin pyöreäluisti kunhan vaan saat säätöihin.
Monkeyn tuning ja viriosia myyvä verkkokauppa:www.pitracing.fi ja Facebookissa
Monkeyt.net defence forcesJoin the army!
88-rothmansKlik!
Monkeyt.net defence forcesJoin the army!
88-rothmansKlik!
Re: Pumpon A1 "Kawasaki" Maisa
Aiemmassakin topikissa oli juu puhetta renkaista ja pyörimissuunnista mutta noiden misukoiden koot on siis edessä 110/70-12 ja takana 120/70-12.
Kaasariksi ostin alunperin tuon Okon koska litteäluistilla pitäisi periaatteessa saada parempi kaasun vastaavuus/teho mutta tuollainen kaasari voi vaatia huomattavasti enemmän säätöä. Löytyisi tuosta hyllystä aito 28mm pwk kaasarikin mutta ainakin toistaiseksi pyörässä saa ensimetrien ja "sisäänajon" ajan olla paikoillaan tuo molkti koska niiden säätely eri koneisiin on melko tuttua puuhaa.
Ja sitten pari kuvaa tuosta 2014 loppukesän kuosista. Tuollaisena siis pyörä jätetty taas puoleksi vuodeksi talliin odottelemaan parempaa motivaatiota.
Pyörähän alkaa periaattessa olemaan melko valmis mutta muutamia hommia olisi vielä tehtävänä:
-kääntyvyyden lisäys--> alemman t-palan tai rungon stopparin muokkaus
-alkuperäistä metallihäkkyrää sirompi kilventeline ja takavalo
-moottorin toimivuus eli kaasarin säätö
Kaasariksi ostin alunperin tuon Okon koska litteäluistilla pitäisi periaatteessa saada parempi kaasun vastaavuus/teho mutta tuollainen kaasari voi vaatia huomattavasti enemmän säätöä. Löytyisi tuosta hyllystä aito 28mm pwk kaasarikin mutta ainakin toistaiseksi pyörässä saa ensimetrien ja "sisäänajon" ajan olla paikoillaan tuo molkti koska niiden säätely eri koneisiin on melko tuttua puuhaa.
Ja sitten pari kuvaa tuosta 2014 loppukesän kuosista. Tuollaisena siis pyörä jätetty taas puoleksi vuodeksi talliin odottelemaan parempaa motivaatiota.
Pyörähän alkaa periaattessa olemaan melko valmis mutta muutamia hommia olisi vielä tehtävänä:
-kääntyvyyden lisäys--> alemman t-palan tai rungon stopparin muokkaus
-alkuperäistä metallihäkkyrää sirompi kilventeline ja takavalo
-moottorin toimivuus eli kaasarin säätö
masai db125 + x määrä minikrosseja
masai a1--> http://www.monkeyt.net/keskustelu/viewt ... =3&t=21824
minikrossit--> http://www.monkeyt.net/keskustelu/viewt ... 30&t=19905
masai a1--> http://www.monkeyt.net/keskustelu/viewt ... =3&t=21824
minikrossit--> http://www.monkeyt.net/keskustelu/viewt ... 30&t=19905
Re: Pumpon A1 "Kawasaki" Maisa
Ai saatana tää on maukas maisa.
Pojot siittä.
Pojot siittä.
Se mitä ei jesarilla pelasta on menetettyä.
-Honda monkey 125cc
-Honda monkey projekti
-Jincheng monkey 50cc
-Suzuki PV 50cc
-Aprilia MX50 & RS125
-Keeway skootteri
EX
-Pitpro 150cc
-Honda monkey 125cc
-Honda monkey projekti
-Jincheng monkey 50cc
-Suzuki PV 50cc
-Aprilia MX50 & RS125
-Keeway skootteri
EX
-Pitpro 150cc
Re: Pumpon A1 "Kawasaki" Maisa
En yleensä Masaista niin välitä, mutta nyt on kyllä niin nätti että mäkin kiinnostuin. Sopivasti kliini mut kisanen. Noi Michelinit on kyl menevän näköset tässä, mut on myös aika pehmeetä kumia ettei yhtä kesää pidempään takana kyl kestä...
Re: Pumpon A1 "Kawasaki" Maisa
Hieno on, mutta renkaat taitaa olla väärinpäin.
-Let the good times roll-
Monkey
Zongshen Z125 HO
16-24 välit + Portattu kansi + R20 nokka + 26mm flat slide PWK + KP mäntä + Alakauttanen NHRC + Outter rotor kit= +15hp = 115km/h (kovempaa mennään vielä ;) )
http://www.monkeyt.net/keskustelu/viewt ... =2&t=22126
Monkey
Zongshen Z125 HO
16-24 välit + Portattu kansi + R20 nokka + 26mm flat slide PWK + KP mäntä + Alakauttanen NHRC + Outter rotor kit= +15hp = 115km/h (kovempaa mennään vielä ;) )
http://www.monkeyt.net/keskustelu/viewt ... =2&t=22126
Re: Pumpon A1 "Kawasaki" Maisa
On kyllä hieno masai vaikka mun mielestä masait ei oo oikeen hienoja
EX Honda monkey -97
EX Derbi senda racer -03
EX Honda Monkey 90cc -92
EX Cagiva Mito 125cc -04
EX Yamaha YZ 85cc 2011
EX Husqvarna SM 125cc -07
EX Husqvarna SMR 125 -10
EX Ktm Exc 125 -00
EX Ktm Duke 125 -11
EX Yamaha Tzr 125
EX Ktm Exc 125 -02
Yamaha Dt 125cc
Honda Nsr 125 -99
Bse 125
EX Derbi senda racer -03
EX Honda Monkey 90cc -92
EX Cagiva Mito 125cc -04
EX Yamaha YZ 85cc 2011
EX Husqvarna SM 125cc -07
EX Husqvarna SMR 125 -10
EX Ktm Exc 125 -00
EX Ktm Duke 125 -11
EX Yamaha Tzr 125
EX Ktm Exc 125 -02
Yamaha Dt 125cc
Honda Nsr 125 -99
Bse 125
Re: Pumpon A1 "Kawasaki" Maisa
On taas nämä parantuneet ajokelit hieman lisänneet motivaatiota Maisan suhteen ja taas on viime viikkojen aikana edetty, tosin melko hitaasti... Viime syksynähän homma jäi siihen kun hermot/aika loppui kesken litteäluistikaasarien säätöihin ja heitin paikoilleen uuden "26mm" molktin jolla pyöyrä kävi mutta laihalla. Nyt viikko sitten taas pyörää käyteltiin ja aloiteltiin kaasarin säätöä. Pyörä kävi selvästi laihalla ja tähän astisissa kaikisssa uusissa ostamissani molkteissa on ollut 102,5 pääsuutin ja suurempaahan sinne lähdettiin vaihtamaan. Kaasarin avatessani jouduin toteamaan että pohjan tiiviste on kiinalaisuuttaan turvonnut talven aikana käyttökelvottomaksi ja tässä kaasutin yksilössä olikin 92 pääsuutin
Pääsuuttimeksi tuli sitten laitettua 105 kun eräässä toisessa samanlaisella koneella varustetussa mankissa samalla kaasarilla tuon kokoinen suutin pelaa melko hyvin. Eipä sitten muuta kun koneet tulille ja testailemaan. Tyhjäkäynti ok, kierroksia ottaa hyvin mutta sitten kuuntelin outoa säksätystä joka kuulosti hieman vuotavalta pakoputkelta. Harmikseni sain huomata että sieltähän kannen välistä lentää liekkiä joten ei muuta kun yläkerta auki.
Kannessa ja tiivisteessä näkyi selviä jälkiä vuodosta mutta onneksi tuli aiemmin ostettua tuohon moottoriin varalle yksi 62mm kannentiiviste oorilta ja noita molktejakin löytyy lisää uusia hyllystä. Joskohan sitä kohta pääsisi ajamaan ihan yleisille teille
Pääsuuttimeksi tuli sitten laitettua 105 kun eräässä toisessa samanlaisella koneella varustetussa mankissa samalla kaasarilla tuon kokoinen suutin pelaa melko hyvin. Eipä sitten muuta kun koneet tulille ja testailemaan. Tyhjäkäynti ok, kierroksia ottaa hyvin mutta sitten kuuntelin outoa säksätystä joka kuulosti hieman vuotavalta pakoputkelta. Harmikseni sain huomata että sieltähän kannen välistä lentää liekkiä joten ei muuta kun yläkerta auki.
Kannessa ja tiivisteessä näkyi selviä jälkiä vuodosta mutta onneksi tuli aiemmin ostettua tuohon moottoriin varalle yksi 62mm kannentiiviste oorilta ja noita molktejakin löytyy lisää uusia hyllystä. Joskohan sitä kohta pääsisi ajamaan ihan yleisille teille
masai db125 + x määrä minikrosseja
masai a1--> http://www.monkeyt.net/keskustelu/viewt ... =3&t=21824
minikrossit--> http://www.monkeyt.net/keskustelu/viewt ... 30&t=19905
masai a1--> http://www.monkeyt.net/keskustelu/viewt ... =3&t=21824
minikrossit--> http://www.monkeyt.net/keskustelu/viewt ... 30&t=19905
Re: Pumpon A1 "Kawasaki" Maisa
Täyttä ripulia nuo peltiset kansilättärät. Sais hypätä suohon se kinukki joka niitä näihin isompiin koneisiin tunkee. Aina pitäs olla kannen löysytyksen jälkeen uusimassa tai ei näemmä kestä edes ensmäistä kiristystä varmasti
Pomminvarma keksintö se lie pahvinen tiivari missä on se liekkirengas ja siinähän on vielä joku metallisisus. Pienemmissä 110 ja 125cc (ja crf-type yx150) koneissa saa vähintään 5kertaa käyttää samaa tiivaria eikä hevostele. Onhan se toki 4-5kertaa paksumpi kuin tuo peltilevy mutta pytyn alatiivarin sijaan vetää massalla nii seo hyvä. Turhaa aikaa ja rahaa vaan kuluu jos aina pitää tilailla uutta kannentiivaria, vanhoillakin pärjää t. köyhä

Onneks sisko jäi mopon alle ni ei tullu jälkiä tankkiin tai muualle.
Re: Pumpon A1 "Kawasaki" Maisa
Iltaa taas tännekin. Tässä eräällä 172cc 4valve mankilla kun pääsin ajelemaan niin tuli taas hinku saada Maisa tielle. Tuli sitten puuhasteltua jonkinmoinen noisekilleri kun äänethän tuossa on melko "miehekkäät".
Noisekilleri on jo paikoillaan eikä näköjään ollut parempaa kuvaa rakennusvaiheista Kuitenkin tuonne änkän sisään menee +10cm putkea jonka päässä on hitsattuna 8mm koriprikka ja sitten putken kylkeen on porattu 8mm reikiä riittävästi. Joskus olen vastaavanlaisia "oikeita" noisekillereitä nähnyt ja siitä tuo idea lähti. Melko paljon tuo vaikutti mopon melutasoon, joskaan ei se vieläkään ihan naapuriystävällinen ole
Nyt sitten kun nuo kannen tiivisteet ja kaasari tuli vaihdettua niin meinattin käydä ihan oikein koeajolla. Jonkun tovin potkimisen jälkeenhän pärrä käynnistyi ja käyntikin oli suht ok. Meinattiin sitten ihan urheilla ja lähteä liki kilometrin päähän kääntymään mutta eihän se taas ihan niin mennyt... Ensimmäisenä muutaman sadan metrin jälkeen alkoi alkoi takajarru laahaamaan niin paljon että palat haisi jo melko pahalta Nitkutin sitten parkkiin ja Jahne lähti mankilla meiltä hakemaan pihtejä että saadaan jarrupoljin irti sylinteristä. Saatiin sitten jarru vapautettua mutta eipä ne ongelmat siihen loppunut. Veto päällä tuntui todella pahaa nykimistä, tapahtui joka vaihteella eli tuntui siltä kun kytkinkorista olisi vähintään joka toinen hammas poissa... Aiemmin oli myös vaikeuksia saada vaihteisto vapaalle. Loppumatkahan menikin sitten työnnellessä kun ei enää uskaltanut ajaa No mutta tulipahan heitettyä ensimetrit yleisillä teillä
Kuvassa tuo jarrulevy ei pääse ihan oikeuksiinsa mutta on oikeasti sävyltään melko sinertävä, ainakin ajokilometreihin nähden Nooh katsotaan taas, josko sitä jonain päivänä...
Noisekilleri on jo paikoillaan eikä näköjään ollut parempaa kuvaa rakennusvaiheista Kuitenkin tuonne änkän sisään menee +10cm putkea jonka päässä on hitsattuna 8mm koriprikka ja sitten putken kylkeen on porattu 8mm reikiä riittävästi. Joskus olen vastaavanlaisia "oikeita" noisekillereitä nähnyt ja siitä tuo idea lähti. Melko paljon tuo vaikutti mopon melutasoon, joskaan ei se vieläkään ihan naapuriystävällinen ole
Nyt sitten kun nuo kannen tiivisteet ja kaasari tuli vaihdettua niin meinattin käydä ihan oikein koeajolla. Jonkun tovin potkimisen jälkeenhän pärrä käynnistyi ja käyntikin oli suht ok. Meinattiin sitten ihan urheilla ja lähteä liki kilometrin päähän kääntymään mutta eihän se taas ihan niin mennyt... Ensimmäisenä muutaman sadan metrin jälkeen alkoi alkoi takajarru laahaamaan niin paljon että palat haisi jo melko pahalta Nitkutin sitten parkkiin ja Jahne lähti mankilla meiltä hakemaan pihtejä että saadaan jarrupoljin irti sylinteristä. Saatiin sitten jarru vapautettua mutta eipä ne ongelmat siihen loppunut. Veto päällä tuntui todella pahaa nykimistä, tapahtui joka vaihteella eli tuntui siltä kun kytkinkorista olisi vähintään joka toinen hammas poissa... Aiemmin oli myös vaikeuksia saada vaihteisto vapaalle. Loppumatkahan menikin sitten työnnellessä kun ei enää uskaltanut ajaa No mutta tulipahan heitettyä ensimetrit yleisillä teillä
Kuvassa tuo jarrulevy ei pääse ihan oikeuksiinsa mutta on oikeasti sävyltään melko sinertävä, ainakin ajokilometreihin nähden Nooh katsotaan taas, josko sitä jonain päivänä...
masai db125 + x määrä minikrosseja
masai a1--> http://www.monkeyt.net/keskustelu/viewt ... =3&t=21824
minikrossit--> http://www.monkeyt.net/keskustelu/viewt ... 30&t=19905
masai a1--> http://www.monkeyt.net/keskustelu/viewt ... =3&t=21824
minikrossit--> http://www.monkeyt.net/keskustelu/viewt ... 30&t=19905
Re: Pumpon A1 "Kawasaki" Maisa
Onko syy nykimiseen jo löytynyt?
Hienoin ja UNIIKEIN Honda Monkey IKINÄ! & Honda Cr80/cr500
"Kierteet paskaks ja vähän takas"
"Kierteet paskaks ja vähän takas"
Re: Pumpon A1 "Kawasaki" Maisa
Tänään taas hieman Maisaa ropailtu ja vika on valitettavasti paikallistettu.
Ensin säätelin takajarrua niin että ei jää enää makaamaan päälle. Sitten avasin kytkinkopasta kytkimen vaihtoluukun ja otin kytkimen irti. Kytkin ok, korissa kaikki hampaat tallella eikä mitään muutakaan näkyvää vikaa.
Vaihteiston akselia (jonka päähän kytkin tulee) vapaalla pyöriteltäessä kuuluu vaihteistosta kolahduksia ja välillä menee kokonaan jumiin Laitoin sitten palikat takaisin kasaan ja kokeilin vielä kerran miten tuo toimii. Käyntiin lähti suht mukavasti ja kytkin pohjassa paikoillaan kone toimii. Vaihteita ei meinaa enää käydessä löytyä ja välillä vapaalla paikoillaan käydessä tuntuu kolahdus ja pyörä pyrkii eteenpäin. Eteenpäin kun yrittää ajaa niin tuntuu todella pahaa nykimistä, aivan kuin vaihteistosta puuttuisi paljon hampaita tai sitten yrittää mennä toinen vaihde päälle yhtäaikaa Eipä siinä kai muuta kun lohkot auki ja vaihteistoa ihmettelemään. Tämä on ollut kiinalaisten osalta oikein vastoinkäymisten viikko, minikrossitkin kun v*ttuilee päin naamaa...
Ensin säätelin takajarrua niin että ei jää enää makaamaan päälle. Sitten avasin kytkinkopasta kytkimen vaihtoluukun ja otin kytkimen irti. Kytkin ok, korissa kaikki hampaat tallella eikä mitään muutakaan näkyvää vikaa.
Vaihteiston akselia (jonka päähän kytkin tulee) vapaalla pyöriteltäessä kuuluu vaihteistosta kolahduksia ja välillä menee kokonaan jumiin Laitoin sitten palikat takaisin kasaan ja kokeilin vielä kerran miten tuo toimii. Käyntiin lähti suht mukavasti ja kytkin pohjassa paikoillaan kone toimii. Vaihteita ei meinaa enää käydessä löytyä ja välillä vapaalla paikoillaan käydessä tuntuu kolahdus ja pyörä pyrkii eteenpäin. Eteenpäin kun yrittää ajaa niin tuntuu todella pahaa nykimistä, aivan kuin vaihteistosta puuttuisi paljon hampaita tai sitten yrittää mennä toinen vaihde päälle yhtäaikaa Eipä siinä kai muuta kun lohkot auki ja vaihteistoa ihmettelemään. Tämä on ollut kiinalaisten osalta oikein vastoinkäymisten viikko, minikrossitkin kun v*ttuilee päin naamaa...
masai db125 + x määrä minikrosseja
masai a1--> http://www.monkeyt.net/keskustelu/viewt ... =3&t=21824
minikrossit--> http://www.monkeyt.net/keskustelu/viewt ... 30&t=19905
masai a1--> http://www.monkeyt.net/keskustelu/viewt ... =3&t=21824
minikrossit--> http://www.monkeyt.net/keskustelu/viewt ... 30&t=19905
Re: Pumpon A1 "Kawasaki" Maisa
Arpaonni suosi mua moottoreita jaettaessa
Menneet ja nykyiset 2-pyöräiset: 60kpl
-
- Viestit: 497
- Liittynyt: 10.02.2014 19:56
- Paikkakunta: Galapakos saari
Re: Pumpon A1 "Kawasaki" Maisa
Jos ny kuitenki koitat kiristää sen siirtäjän pultin aluksi ennenku koneen aukaset
Re: Pumpon A1 "Kawasaki" Maisa
Päivää taas tännekin pitkästä aikaa. Kevät tekee tuloaan ja pikkuhiljaa alkaa taas motivaatio kaksipyöräisiin nousemaan. Koko talvena ei tullutkaan taas yhtään mitään tehtyä kun oli muita "kiireitä"...
Viimeksihän Maisa jäi siihen kun ensimmäisellä koeajolla huomasin todella pahaa nykimistä kiihdyttäessä. Nyt vihdoinkin otin koneen irti ja avasin sen.
Pitkään olen haaveillut oorin moottoripukkia mutta en ole sitä ikinä malttanut kalliin hintansa takia ostaa. Nyt sitten vihdoin sain tehtyä edes jonkilaisen pukin niin on paljon mukavempi konehommia tehdä.
Lohkojen avauksen jälkeen vika löytyi, olen saanut vaihteiston sohloksi ennen kuin ajoin pyörällä metriäkään Tuo varmaan johtuu siitä kun aluksi säätelin koneeseen litteäluistikaasareita ja säätöjen aikana tuli melkoisia takaisinpotkuja Onneksi ainakin pikaisesti katsottuna lohkot oli ehjät.
Sopivat vaihteiston osat löytyisi varmaan itseltäkin ehjinä käytettyinä mutta ei viitsisi "uuteen" koneeseen laittaa käytettyjä osia, kaipa se täytyy sitten uutta vaihteistoa kattella