Sivu 2/11

Re: Z50 ja suomalainen

Lähetetty: 29.10.2010 00:32
Kirjoittaja Velho
Z50J- special light (1976–1979)

Kuva
TM 11/76
Vuonna 1976 tapahtui jotain erikoista.
Jotain sellaista mitä tehdään vain erittäin harvoin.
Nimittäin Hondan uuden z50j-mallin väkisin tuonti Suomeen.
Kuva
TM 11/76

Honda toi maahantuojalle myytäväksi oman näkemyksensä 76–79 vuosien suomimankista, jossa oli jo otettu huomioon Suomen paino- ja tehorajoitukset, joten mopoissa oli teetetty metallisien lokasuojien sijaan mopoihin muoviset ja kaasuttimeen oli lisätty kuristusholkki jo tehtaalla. Nämä ei kuitenkaan viranomaisille riittäneet alkuunkaan, vaan piti saada painoa pois vielä paljon enemmän. Otto Brandt Ab sai nyt tehtäväkseen rakennella todellinen light-versio. Ensimmäisinä lähtivät lamput edestä ja takaa, sitten heti perään revittiin mopoista irti jalkatappirungot. Kevyemmät lamput haettiin Italiasta ja jalkatappirungot tehtiin Suomessa alumiinista. Jalkatappirunko seisontatukineen oli kuitenkin sen verran epäilyttävän oloinen, että sitä piti oikein käydä Japanissa Hondalaisille näyttämässä, kun eivät muuten uskoneet sen kestävän edes kuskin jalkojen painoa. Tankki piti saada myös kevyeksi, joten näihin malleihin lisättiin edellisvuoden 2l ’pikkutankki’. Etujousituskin on kaikissa Suomeen tuoduissa mankeissa kevyttä tekoa juuri painorajoitusten johdosta. Näiden edellä mainittujen pikkuisten muutosten jälkeen saatiin tasku-honda tyypitettyä mopoksi ja myynti aloitettua. Maahantuojalla vaihdetut japaniosat piti myös hävittää, jottei niitä saisi asennettua jälkikäteen.
Tässä hondassa on myös muutakin erikoista kuin vain maahantuojan toimesta tehdyt muutokset, nimittäin takaiskunvaimentimet ovat yläpäästä kiinni pitkällä läpipultilla sekä moottorin ylemmät kiinnikereiät ovat kolmionmuotoiset.

Kuva
TM 11/76
Ohjaustanko oli edelleen kokoontaitettavaa mallia sekä jakatapit olisivat kääntyviä, jos japanilaisten painavia osia olisi saanut käyttää. Tekniikanmaailman testissä 1976 jalkatapit ihan oikeasti jopa taipuivat pienen testin aikana.

Suomen ensimmäinen z50j-malli ei siis ole mikä tahansa malli, vaan oikein todellinen suomi-mode ja vain sekä ainoastaan suomalaisille. Tällaista vaivaa, saada minihonda Suomen markkinoille, ei varmasti nähtäisi ilman tietoutta varmasta menekistä ja suomalaisten kovasta osto halusta. Tämä vuosimalli haarautti Hondalla suomalaiset monkeyt muiden maailman monkeista aivan omaksi kuppikunnakseen. Honda teki mankista Amerikan, Japanin, Euroopan ja mikä hauskinta myös Suomispecial mallia.

Kuva
TM 11/76

Re: Z50 ja suomalainen

Lähetetty: 29.10.2010 01:10
Kirjoittaja Velho
Kiitos muuten paljon tähän säikeeseen tulleista kommenteista. (C)
Kuten Grimnir aikaisemmin totesikin, niin joskus tietysti loppuu mankin historia ja tänne tulee jotain muuta. (Y)

Itse en tiedä juurikaan noista mankien teknisistä (moottorin yms.) muutoksista eri aikakausilla, joten jos joskus haluaisi oikein kunnollisen ja perusteellisen tehdä, niin tarvitsisin siihen auttamatta kaverin. Puolarikoneessakin on ilmeisesti tapahtunut joitain pieniä muutoksia 70-80lukujen aikana...

mutta jatketaan tätä rataa.. :smoke:

Re: Z50 ja suomalainen

Lähetetty: 29.10.2010 07:00
Kirjoittaja hondaZ50
Mukavat aamulukemiset taas (C) (Y)

Re: Z50 ja suomalainen

Lähetetty: 29.10.2010 12:32
Kirjoittaja SaMito
+1 (Y)

Re: Z50 ja suomalainen

Lähetetty: 29.10.2010 12:51
Kirjoittaja Kassµ
Velho ossaa kirjjottaaaa. (Y)

Re: Z50 ja suomalainen

Lähetetty: 29.10.2010 14:40
Kirjoittaja Velho
Kassµ kirjoitti:Velho ossaa kirjjottaaaa. (Y)
:roll:
Näytät muuten sinäkin osaavan... :D

Re: Z50 ja suomalainen

Lähetetty: 29.10.2010 16:46
Kirjoittaja sopuli95
Kiitoksia taas kerran! Jatka samaan malliin! (Y)

Re: Z50 ja suomalainen

Lähetetty: 29.10.2010 18:42
Kirjoittaja Dony
Hyvää lukemista (Y) Itte en tienny että tuo jalkatappienrunko oli alumiinista, vaikka tiesin sen että se oli muuten kevennetty malli.

Re: Z50 ja suomalainen

Lähetetty: 31.10.2010 23:46
Kirjoittaja Velho
Tässä puolarikoneiden eroavaisuuksista tietoa by asanenseta.

Puolarikoneita on tuotu Suomeen kahta eri versiota. Z50m, z50a ja nuo pikkutankilla varustetut z50J:t on varustettu vanhemman mallin puolarikonella. 1982-1986-vuosina myydyt taas ovat varustettu uudemman mallin puolarimyllyllä.
Vanhassa puolarinkoneessa on kampiakselin magneeton puoleinen pää (mihin siis magneetto kiinnitetään) pienempi ja siksi uudemman-mallin magneetto ei käy vanhaan. Sitten lohkoissa on pieniä eroavaisuuksia. Lisäksi vanhanmallin puolarikoneessa on vaihteiston neulalaakereiden tilalla liukulaakerit, vapaavalon anturin paikkaa ei ole ja kytkinkopassa lukee öljyn viskositeetti tietoja eri lämpötiloissa sekä öljyn määrä moottorissa. Sitten vanhan mallin puolarikoneen vaihdelaatan kiinnitys on hivenen erilainen uuteen verrattuna, eli siitä puuttuu semmoiset ohjuritapit.

Uudessa puolarikoneessa on jo vapaanmerkkivalon anturi, magneetto on erilainen, vaihteistossa on neulalaakerit liukulaakereiden sijaan, vaihdelaatan kiinnityksessä on eroa sekä kampiakseli on hieman erilainen magneeton kiinnityksen osalta.
Uuden puolarikoneen moottorin numero alkaa tekstillä ab02ae ja vanhemman z50ae.
Vanha puolarikone vaihtui uuteen luultavasti 1980 ainakin näissä suomi malleissa.

Tuossa näkyy lohkojen erot (kuvassa oikealla vanhemman mallinen ½auto)
Kuva

Tässä on vanhanmallin puolarin magneetto.
Kuva

Kuvassa vasemmalla on uudenmallin puolarin vaihderumpu ja oikealla vanhan.
Kuva

Re: Z50 ja suomalainen

Lähetetty: 01.11.2010 00:47
Kirjoittaja Velho
Z50J _traktor-edition_ (1980–1981)
Kuva

Vuonna tuhatyhdeksänsataakahdeksankymmentä mopojen painorajoitukset helpottuivat hieman ja Honda sai alkaa tuuttaamaan seuraavaa mallia Suomalaisille markkinoille. Tähän malliin ei laitettu yhtään Italialais-valmisteista osaa ja ainoana "patenttiratkaisuna" tässä mallissa on edelleen se suomen pajoissa kyhäilty ja hutera alumiininen jalkatappirunko. Mitään muuta heikkoa tässä traktorissa ei sitten ollutkaan ja ehdottoman hyvä niin, sillä tämän mallin rinnalle tuli vuonna 1981 kilpailijaksi naapuritehtaan valmistama suzuki-soliferin pv. Kaksintaistelu alkoi tästä vuodesta, eikä se ainakaan minun tietääkseni ole loppunut vielä tänä päivänäkään.
Kuva
Kuva

Tämän traktor-mallin Hondassa on lukuisia poikkeuksia edelliseen light-versioon nähden:
– pienet jarrurummut, jotka ovat kolmesta kohtaa kiinni soikeareiällisissä "traktorivanteissa"
– pieni japanilaistekoinen lamppu pyöreän kromikehän kera
– pikkutankki muuttui 3,5L tankkiin
– käsitakajarru
– hieman erilainen moottori kuin aikaisemmassa mallissa
– ei virtalukkoa
– erilainen pakoputkenlämpösuoja
Tätä z50j-mallia myytiin suomalaisille ainakin kolmella värillä: valkoinen, sininen ja punaoranssi.
Kuva

Tämä monkeli on tunnettu harvinaisuudestaan. Vain harva näistä vekottimista on enää jäljellä kokonaisena ja siksi tämä on keräilijöiden/ monkey-harrastajien yleinen mielenkiinnonkohde. Mystiseksi tämän mallin tekee sen pieni valmistusaika, minkä aikana mitään megalomaanista määrää ei yksinkertaisesti keritty myymään ihmisille ja sen seurauksena tietoa/keskustelua/'edes jotain materiaalia' tästä mallista löytyy onnettoman vähän.
Kyseinen kasariluvun monsooli pitää sisällään muutamia eksoottisuuksia. Nimittäin traktor-editionissa olevat soikeareiälliset ja pieni napaiset ns. traktorirenkaat sekä pienipyöreä musta lamppu ovat asioita, joita ei ole mankien mukana tuotu Suomeen kuin lähestulkoon tasan tarkkaan tämän mallin verran. Osa harrastajista kertookin kyseisen etulampun pärjäävän harvinaisuudessaan kananhampaalle.

Kuva
Kuva

Kuvat ja tekniset-tiedot TM-lehdestä 8/81

Yksi kuva vielä tuulilasi 6/80 -lehdestä:
Kuva

Re: Z50 ja suomalainen

Lähetetty: 01.11.2010 01:16
Kirjoittaja kurri
Mun kaverilla oli lähes tuollainen, mutta sen traktorivanteet oli kromiset ja siinä oli peltiset kromilokarit. Ja takavalo oli stanleyn valmistama "triplakupla" En oo moista nähny ees kuvissa.
Etuvalo oli just tommonen pieni peltikuvulla. Muu mopo oli punainen, tosin alkuperäisesti kait sininen.

Myi muistaakseni 200e pois... missähän lienee tänäpäivänä.

(ja ei, ne ei olleet mikkään pv:n lokarit, ihan omat peltiloksut oli.)

e:
Mä epäilen että 70-l lopulla on myyty suomalaistamiskoneiston ohi maaseudulle pihamopoiksi kilvettömiä ja tyypittämättömiä, ja niitä putkahtelee silloin tällöin aitan parvesta ihmeteltäviksi.

Tuo yllämainittu kaverini peli tuli juurikin joltain maatilalta jolle se oli uutena ostettu ja lasten kasvettua lojunut ladossa "ainakin kymmenen vuotta"

Re: Z50 ja suomalainen

Lähetetty: 01.11.2010 01:33
Kirjoittaja Velho
Se onkin ihmeellistä miten juuri näistä 80-luvun alkupuolen mankeista esiintyy ihmeellisiä kertomuksia. Oliko se nyt vmpk-foorumilla jossa eräs heppu kertoili lähes tulkoon saman sorttista tarinaa 'peltilokareista' yms. :roll: Maahantuojaltakin koitin kysyä asiasta, mutta eipä sieltä mitään uutta tietoa aiheeseen tuntunut löytyvän...

piiist, te jotka hyppäsitte kolmossivulle suoraan, niin katsokaa edelliseltä sivulta asasen selvitys puolarikoneista ja niiden eroavaisuuksista. :smoke:

Re: Z50 ja suomalainen

Lähetetty: 01.11.2010 07:58
Kirjoittaja hondaZ50
Hitto nää on aina niin kutkuttavan mielenkiintosia (Y) Kaverilla on just tämmönen vuona nakki ja muusi tosin vähän huonommassa kunnossa, harmi kun ei ole enää... :roll:

Re: Z50 ja suomalainen

Lähetetty: 01.11.2010 16:11
Kirjoittaja Pepo
Hyviä kirjotuksia, mutta mitäs erilaista tuossa pakoputken lämpöraudassa on? ja eikös tankki ole 4,5 tai 5 litraa tuon 3,5:den sijaan? Iteltä löytyy tuommoinen sininen :smoke:

Re: Z50 ja suomalainen

Lähetetty: 01.11.2010 17:00
Kirjoittaja kurri
tuossa se lämpörauta on "uudenmallinen" vanhemmissa se oli litteempi.

Re: Z50 ja suomalainen

Lähetetty: 01.11.2010 17:03
Kirjoittaja Pepo
Juu. Käsitin tuosta tekstistä kun luin nopeesti et se ois erilainen kuin uudenmallin.

Re: Z50 ja suomalainen

Lähetetty: 01.11.2010 17:05
Kirjoittaja ise95
On varmaan 3,5l jos ei varatankin tilavuutta lasketa mukaan. :think:

Re: Z50 ja suomalainen

Lähetetty: 01.11.2010 18:55
Kirjoittaja Velho
Pepo kirjoitti: eikös tankki ole 4,5 tai 5 litraa tuon 3,5:den sijaan?
Vaikea sanoa, kun ei itsellä ole kyseistä menopeliä tai edes sitä tankkia. Siksi argumentointini nojaa pääosin lehtiin. (tässä tapauksessa tm-lehteen vuodelta 81) Itsekin hieman epäilen tuota 3,5l, mutta tyydyin siihen koska ei muutakaan tietoa löytynyt.
Onko sinun tankkisi siis aivan varmasti se alkuperäinen 80-81 mankien tankki? ja kuinka monta niitä litroja sinne tarkalleen ottaen sujahtaa sisään? (C)

e:
ise95 kirjoitti:On varmaan 3,5l jos ei varatankin tilavuutta lasketa mukaan.
Olet luultavasti oikeassa. (C)

Re: Z50 ja suomalainen

Lähetetty: 01.11.2010 19:02
Kirjoittaja Pepo
Voihan se olla että päätankki 3.5 ja varatankki loput. Alkuperäinen tankki on ja just testasin nii kyllä sinne aikalailla tasan 5litraa meni.

Re: Z50 ja suomalainen

Lähetetty: 02.11.2010 00:05
Kirjoittaja Kassµ
Pieni offtopicci mutta mikäs tuommoisen ensimmäisen mankin arvo olisi nykypäivänä ?
Siis jos täysin perfectossa kunnossa jne. Kiinnostaisi vaan tietää.. :roll:

Re: Z50 ja suomalainen

Lähetetty: 02.11.2010 00:14
Kirjoittaja kurri
Noita vanhoja on aina sillon tällön ebayssa ollu, hinnat alkaen 8k€ tjsp.
Hinta riippuu todella paljon mallista ja alkuperäisyysasteesta.
Kalleimmat vielä tehtaan laatikossa...

Re: Z50 ja suomalainen

Lähetetty: 02.11.2010 01:18
Kirjoittaja Kassµ
Huhhuh. Ajattelin vaan kun Enolla ollut tämmöinen vähän vanhempi malli joskus tallissa.
Myi muutama vuosi sitten eikä muista millä hinnalla. Tilasi osiakin jostain ulkomailta. :roll:

e: Pahoitteluni se olikin pikkutankki eli Z50A malli. :oops:

Re: Z50 ja suomalainen

Lähetetty: 02.11.2010 01:23
Kirjoittaja Velho
Puoliautomaatit vetelee viimeisiään...

Kuva
TM 7/1986

Taas oli tullut aika pähkäillä uutta ilmettä Hondan z-sarjaan. Nyt päästiin oikein todenteolla myymään tavaraa ja kohde ryhmänä toimivat nuoret motoristin alut. Brandtilla tuohon aikaan työskennellyt Olli Saarnio alkoi esimiehensä Aleksander Sorenton kanssa pakata kamppeitaan vuosittaista Belgian palaveria varten, jossa ilmoiteltaisiin hieman apinamopojen menekkiä ja tulevia tilaus-suunnitelmia. Elettiin vuotta 1982 ja tehdas halusi tietää summittaisen arvion maahantuojilta siitä, kuinka monta kappaletta tultaisiin minkäkinlaista mankia maailmalle myymään. Pöydässä istui suuria maita ja niiden joukossa sisukkaan pippurinen Suomi. Muut maat tilailivat lähinnä joitain kymmeniä kukin. Suomi taas puolestaan esitti ylpeänä tilaavansa 2500kpl erän. Heti kuultuaan Suomen tilausmäärän pöytä repesi spontaaneihin aplodeihin. Hondan apinasta oli kehkeytynyt Suomessa suorastaan ilmiö.
Myyntiin tuotiin vuonna 1982 suurin piirtein samannäköinen vempele kuin aikaisempikin malli, mutta…

-etulampunkoppa muuttui virtalukon, nopeusmittarin sekä vapaavalon omaavaan muovikoppaan
-takavalo sai nykymuotonsa
-ainakin punaoranssissa värimallissa etuvalon kromikehys/pakoputkenlämpösuoja olivat mustat, kun taas sinisessä värimallissa nämä osat olivat oletettavasti kromisia
-vanteet vaihtuivat taas light-versiosta tuttuihin pyöreäreikäisiin, kuten myös jarrurummut, jotka saivat taas nelipulttikiinnityksen vanteeseensa.
Kuva
TM 7/1986

Honda loi yhä suosiotaan ja ihme kyllä, sillä pystyi ajamaan kovinkin nahkatakki/farkkuliivi-kundi ilman häpeää. Mankin tiesivät kaikki ja sen päällä oli coolia istuskella ostarin edessä ja milloin mitäkin suussa. Meno oli kova ja mankista kehkeytyi Suomessa aikansa ehdoton legenda.
Kuva
Mobilisti 6/2009

Tehdessäni tämän jutun alustavaa pohjustustyötä, laitoin Hondan maahantuojallekin jonkin sortin viestiä, jossa haastattelin Otto Lindgreniä muutamalla tyhmällä kysymykselläni. Hänen mukaansa näitä ko. malleja ei enää tuotu maahamme sitten 1984-vuoden jälkeen, vaan näitä 84-malleja vain myytiin vielä sekä 1985 että -86 vuosina. Tavaraa on siis täytynyt olla jossain myyntivarastoissa sievoinen määrä vuonna 1984, koska se kattoi tulevan kahden seuraavankin vuoden myynnin aina 1986-vuoteen saakka. Tähän vuoteen loppuikin Suomen markkinoiden puoliautomaatti-sarja.

Kuva
TM 7/1986

Re: Z50 ja suomalainen

Lähetetty: 02.11.2010 01:25
Kirjoittaja Velho
Kassµ kirjoitti:Huhhuh. Ajattelin vaan kun Enolla ollut tämmöinen vähän vanhempi malli joskus tallissa.
Myi muutama vuosi sitten eikä muista millä hinnalla. Tilasi osiakin jostain ulkomailta. :roll:

e: Pahoitteluni se olikin pikkutankki eli Z50A malli. :oops:
Jos se enosi z50a ihan oikeasti vielä hienossa alkuperäiskunnossa oli, niin kyllä senkin hinta nykypäivänä jonnekin 2500e hujakoille varmasti menisi.

Re: Z50 ja suomalainen

Lähetetty: 02.11.2010 01:35
Kirjoittaja Kassµ
Velho kirjoitti:
Kassµ kirjoitti:Huhhuh. Ajattelin vaan kun Enolla ollut tämmöinen vähän vanhempi malli joskus tallissa.
Myi muutama vuosi sitten eikä muista millä hinnalla. Tilasi osiakin jostain ulkomailta. :roll:

e: Pahoitteluni se olikin pikkutankki eli Z50A malli. :oops:
Jos se enosi z50a ihan oikeasti vielä hienossa alkuperäiskunnossa oli, niin kyllä senkin hinta nykypäivänä jonnekin 2500e hujakoille varmasti menisi.
Taisi olla ainakin 98% alkuperäinen. :lol: Taisi olla sininen malli jos oikein muistan ja kehräsi kuin kissa. (Y)
Ja aika arvokaskin näemmä. Sori offtopic. :roll:

e: Oho velho taikoi taas lisää tekstiä. En koskaan tiennyt että lämpösuoja ja lampunkehys oli alkuperäisesti musta?!
Kiitos jälleen kerran . (C)