Joo eli heti tällein aluksi en osaa sanoa tuleeko päiviteltyä tätä topickia paljoa ja en osannut päättä olisiko pitänyt laittaakkin omat monkeyt puolelle mutta päädyin sitten projektien puolelle koska mankihan on tällä hetkellä vielä kesken mutta itse asiaan tämän mopon taisin saada kun olin 9 vuotias eli 2009 vuonna, se oli jo tullessa vikanen, kaikki valot oli hajalla takajarru ei toiminut hallintolaitteet päin vittua ja sitä rataa lista jatkuisi vaikka kuinka pitkäksi. Ja sillonhan ei kiinnostanut mopossa mikään muu kuin pääsi ajamaan eli toisin sanoen mitään ei tullut korjailtua tuli sitten 2013 asti ajeltua tuolla miten sattuu ja oli todellinen rässimopo, lentänyt moneen kertaa mitenkä sattuu ja kokenut kovia.
En enään muista mistä sitten sain 2013 vuoden marras/joulukuussa innostuksen ruveta laittamaan kyseistä mopoa. Niin sanotusta lähtökohdasta on todella niukasti kuvia mutta löysin kätköistä pari huonoa kuvaa.
Aluksihan tuli sitten tilaitua osia:
Timelisin valkoinen tanko ja siihen raiserit
Rattaat ja ketjut
Kaikenlaisia vaijereita ja sun muuta hilpettä
Myöhemmin tilattuja/ostettuja osia:
Heidennaut niihin uudet sisäkumit
R-desing iskarit
Mbf-moton nestelevykeula
"tuuninkia" öljynmittatikku sininen, venttiilikorkki sininen, kytkinkopan kansi sininen, sylinterikannen päätylevy sininen
Teräspunos bensaletkua
Uudet ns "hallintalaitteet"
Penkin muotoilin kuppipenkiksi, ja sen verhoiluttaminen
Jännitteensäädin
Sininen kalvo valoon
Käynnistyspolkimen jousi
Hiilikuitu-teippiä
Pipercrossin vaahtomuovinen ilmansuodatin
Etulokari
Mittarinvaijeri (jolla ei tee enään mitään kun tuli levykeulan mukana siihen tarkoitettu vaijeri)
Muttereita yms hilpettä mm. jotain tarroja.
Itse tehtyjä osia putki, tarakka ja underi.... VARMAAN JOTAIN UNOHTUI, mutta eise mitään haittaa
Kytkinkoppa ja magneetonkoppa tuli kiilloteltua mutta niistä ei ole kuvia
Sitten menin tekemään ison virheen, ja menin maalaaman KILIKOLILLA monkeyn, olen katunut paljon koska tällä hetkellä olen hiomassa maaleja pois ja maalaamassa ruiskulla (väreiksi tulee metallinhohto sininen ja valkonen) tos alempana linkkejä kuviin monkeystä.. mm. itsetehdystä putkesta kuva ja tarakkakin itseväsätty mutta ei ollut oikein kuvia siitä niin ei tullut sitten laitettua siitä yksittäistä kuvaa.
http://aijaa.com/vrWwrZ
http://aijaa.com/fsPxRG
http://aijaa.com/BIucNL
http://aijaa.com/x8ZFl3
http://aijaa.com/s0vQdG
http://aijaa.com/xfUWfO
Mikään viripelihän tämä ei ole ns "viriä" tässä on tuo mörinäputki vapaavirtaavampi ilmansuodatin kurit porattu pois imukaulasta välit 15/40.. jos rupee liikaa tekemään mieli tehoo niin tulee hommattu 74 setti mutta aika näyttää
Tämä varmaan riittää tältä kerralta risut ja ruusut on tervetulleita, päivitystä ei tule varmaan paljoa mutta sen saa ajanmyötä sitten nähdä
EHDOTUKSIA JA MIELIPITEITÄ SAA ANTAA!!
Käyttis manki projekti
Alueen säännöt
Ohjeet kuvien lisäämiseen!
Ohjeet kuvien lisäämiseen!
Käyttis manki projekti
Nelari ei sentään helari
Re: Käyttis manki projekti
Joo ei oo näköjään kukaan mitään vastaillut No ei se mitään, voisko joku teistä karvaisista tytöistä tai pojista laittaa kuvia yv:hen mitenkä ootte käppäreitä rakentanu, olis meinaa suunnitteilla joskus semmone tähän rakentaa Tällä hetkellä poistelen mankista maaleja että pääsis sitä jossain vaiheessa maalaamaan.
Nelari ei sentään helari
Re: Käyttis manki projekti
Yritä ottaa kuvia aina kun laitat mankias. Ja laita kuvat suoraan tänne, eikä linkkeinä.